Kokenut sisällöntuottaja ja markkinoinnin ammattilainen

Hihat ylös ja hommiin

Moi! Olen Valentina, turkulainen freelance-sisällöntuottaja, SEO-ammattilainen ja digimarkkinoinnin tekijä. Vastapainona nopeatempoiselle markkinoinnin työlle teen myös tietokirjojen kustannustoimitusta muutaman kirjan verran vuodessa.

Olen tekijätyyppi ja lähden aina mielelläni toteuttamaan erilaisia projekteja, joissa saa ratkaista ongelmia ja tavoitella konkreettisia tuloksia. 

Vapaa-aikani kuluu mm. laulun, lattaritanssien sekä liikunnan parissa. 

Kumppanisi kokonaisvaltaiseen markkinoinnin hallintaan ja yksittäisiin projekteihin.

Ammatillinen aikajanani pääpiirteittäin

2008 Valkolakki musiikkilukiosta
2008-2014 Opiskelu Turun yliopistossa

Töitä ravintoloissa, sijaisopena ja harjoittelut Puolustusvoimilla Pariisissa ja Helsingissä. Vaihtovuosi Espanjassa.

2014 Valmistuminen yliopistosta

Takataskussa ranskan ja espanjan kääntämisen paperit. Opintoja myös suomen kielessä.

2016 Copywriteriksi Fonectalle
2016 Mainonnan suunnittelijaksi Fonectalle
2018 Freelanceriksi
2023 SEO-akatemian Growth with SEO -koulutus

Kurssejakin on käyty

Luovan kirjoittamisen perusopintoja Turun avoimessa yliopistossa

Yhteisöviestinnän perusteet Turun avoimessa AMK:ssa

Photoshopin perusteet

InDesignin perusteet

Google Ads (Adwords) -sertifikaatteja

Google Ads -optimoinnin perusteet 2025

Lisää minusta

Uuh, itsestään kirjoittaminen on aina niin vaikeaa, joten teen sen tässä haastattelun muodossa, jossa minua haastattelee kuvitteellinen mutta tiukka ja teräväsanainen haastattelija.

P.S. Tästä eteenpäin on enää aika paljon tekstiä luettavaksi. Voit myös siirtyä suoraan katsomaan referenssejäni tai vaikka ottaa minuun yhteyttä.

Miten päädyit nykyiseen ammattiisi?

Kääntäjäopinnot antoivat minulle vahvan pohjan tekstien tuottamiseen ja editointiin suomen kielellä. Copywriterin töiden ohella mukaan kuvioon tulivat pikkuhiljaa Google Ads- ja somemainonta.

Jäin freelanceriksi vuoden 2018 alusta, ja sen jälkeen osaamispalettini on kehittynyt aina asiakkaideni tarpeiden ja omien mielenkiinnon kohteideni mukaan.

Copyn hommissa SEO-näkökulma oli lisäksi aina tärkeä, ja lopulta 2023 kävin SEO-akatemian kattavan SEO-koulutuksen, jonka ansiosta pystyn nyt lähestymään hakukoneoptimointia kokonaisvaltaisesti myös esim. teknisen SEOn kannalta.

Miten työnkuvasi on muuttunut vuosien aikana?

Sisällöntuottaja harvoin kirjoittaa enää pelkkiä tekstejä, vaan siihen liittyy myös tekstien julkaisu ja hallinta erilaisissa järjestelmissä, kuten nettisivujen sisällönhallintajärjestelmissä ja uutiskirjetyökaluissa.

Lisäksi tendenssi liikkuu selkeästi myös siihen, että samalta tekijältä halutaan tekstisisältöä visuaalisessa muodossa. Kiitos Canvan, pienet bannerityöt tai jopa videot onkin helppo tehdä nykyisin samassa mitä tekstitkin.

Keitä ovat pääasiassa asiakkaitasi?

Tällä hetkellä minulla on säännöllisiä asiakkuuksia, joille teen erilaisia markkinoinnin töitä viikoittain. Lisäksi minulla on projektiluonteisia asiakkuuksia, joille teen esimerkiksi yksittäisiä artikkeleita silloin tällöin.

Lisäksi tutustun säännöllisesti uusiin asiakkaisiin, joille teen projekteja tai säännöllisempää yhteistyötä.

Tällä hetkellä yli puolet asiakkaistani ovat B2B-yrityksiä.

Miten kuvailisit itseäsi freelancerina?

Olen ehdottomasti tekijätyyppi, joka lähtee mielellään kevyidenkin suuntaviivojen ohjaamana käytännön työhön. Pyrin maksimoimaan aina käytettävissä olevien resurssien käytön ja saamaan aikaan konkreettisia tuloksia kymmensivuisten kalvosulkeisten sijaan.

En ole myöskään pönöttämisen ystävä, vaan pidän enemmän mutkattomasta ja suoraviivaisesta tekemisestä ja kommunikaatiosta. 

Nautin haasteista, uuden opettelusta ja siitä, että saan käyttää omaa harkintakykyäni erilaisissa tilanteissa. Tämä tarkoittaa, että saatan välillä hieman haastaa asiakkaitani, jos olen sitä mieltä, että tilanteessa voisi harkita toisenlaista ratkaisua.

En myöskään pelkää tarttua projekteihin, joissa en ole täysin mukavuusalueellani – koska hei, aina voi opetella uutta.

Mikä on salaisuus hedelmälliseen yhteistyöhön asiakkaidesi kanssa?

Olen tullut siihen lopputulokseen, että freelancer-yhteistyössä kemioilla on väliä. Sen lisäksi toki, että friikun osaaminen vastaa asiakasyrityksen tarpeita.

Kun friikun ja asiakkaan kemiat natsaavat, asiakassuhteesta poikii luottamuksellinen, monesti pitkäaikainen ja luovuutta herättelevä yhteistyö.

Kun pääsen asiakasyrityksen maailmaan sisälle, minun on helppo toimia yhä itsenäisemmin ja heittää ilmaan ideoita, joita asiakasyrityksessä ei välttämättä olisi tajuttu itse ajatella.

Pitkissä asiakkuussuhteissa parhaimmillaan tuntuu kuin olisin etänä työskentelevä työkaveri.

Mitä lisäarvoa pystyt tarjoamaan asiakkaillesi verrattuna muihin freelance-kollegoihisi?

Vahvuuteni ovat selkeästi monipuolisuudessani. Ymmärrän myös toisaalta omien taitojeni rajallisuuden, jolloin osaan ehdottaa tehtävään erikoistunutta ammattilaista. Pystynkin hallinnoimaan ja koordinoimaan laajojakin kokonaisuuksia markkinoinnin saralla.

Miksi sinut kannattaisi valita kumppaniksi?

Parhaimmillaan pystyn tekemään sen yksin, mitä aiemmin ovat tehneet useat henkilöt tai toimistot. Kanssani työskentely on myös joustavaa, ja hommat saadaan maaliin yleensä tiukallakin aikataululla.

Olen hyvin itseohjautuva ja kommunikoin asioista avoimesti sekä selkeästi.

Ja vaikka olen näin timanttinen yksisarvinen, hinnat pidän kilpailukykyisellä tasolla! 🦄 💎

Jutellaan lisää

Kiva, kun pääsit tänne asti. Juttelisin mielelläni kanssasi lisää.
Voit jättää yhteystietosi lomakkeella ja minä otan sinuun yhteyttä tai voit varata suoraan Google Meet -etätapaamisen alla olevasta napista.

Jätä viesti

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Name(Pakollinen)