LeikkiSet Oy – markkinoinnin ulkoistettu tekijä
Mitä teen?
- Nettisivujen ylläpito
- Sisällöntuotanto someen
- Uutiskirjeiden sisällöntuotanto ja lähetys
- Google Ads -mainonnan ylläpito ja optimointi
- Meta- ja LinkedIn-mainonnan kampanjat
- Pienet graafiset työt ja videoeditoinnit
- Yhteydenpito markkinoinnin muihin kumppaneihin
- Tuotetietojen kääntäminen
Joitain tuloksia
LeikkiSet Oy on ulkoleikki- ja ulkoliikuntavälineiden myyntiin erikoistunut yritys Forssasta. Yhteistyömme LeikkiSetin kanssa alkoi syksyllä 2024, kun LeikkiSetillä todettiin tarve kokonaisvaltaisempaan markkinoinnin hallintaan ja toteutukseen.
Aiemmin LeikkiSetillä oli ollut toimistokumppaneita some- ja Google Ads -mainontaan sekä verkkosivujen tekniseen ylläpitoon.
Kuitenkin esimerkiksi orgaaninen sometekeminen oli myyjien harteilla, ja somesta puuttui suunnitelmallisuus ja säännöllisyys. Myös uutiskirjeitä tuotettiin oman henkilöstön voimin silloin, kun siihen oli resursseja.
Someen säännöllisiä postauksia ja taktisempaa mainontaa
Yhteistyön alussa totesimme, että kaikkea emme saa heti ensimmäisellä viikolla kuntoon, joten aloitetaan somesta.
LeikkiSetillä oli omasta takaa paljon laadukasta kuvamateriaalia ja herkullisia aiheita julkaistavaksi.
Julkaisuilla lähdettiin heti puhuttelemaan niin suunnittelijoita, hankintaosapuolia kuin käyttäjiäkin (tai heidän vanhempiaan).
Suunnittelija- ja hankintapuolelle tehtiin tuotteista kertovia julkaisuja sekä itse LeikkiSetin toiminnasta kertovia julkaisuja.
Käyttäjiä sekä toki edellä mainittujakin tahoja puhuteltiin taas iloisilla ja pirteillä referenssikohteista kertovilla julkaisuilla.
Somemainonnassa siirryttiin jatkuvasta mainonnasta taktisempiin ja kohdennetumpiin kampanjoihin.
Verkkosivuille uusi osio palvelemaan suunnittelijoita
LeikkiSetillä halutaan tarjota suunnittelijoille mahdollisimman kattavaa tukea, jotta leikkipuistojen ja -paikkojen suunnittelu olisi mahdollisimman vaivatonta.
LeikkiSet tarjoaa vahvasti erilaisiin teemoihin kytkeytyviä välinekokonaisuuksia, ja niitä haluttiin tuoda selkeämmin esille verkkosivuilla.
Loinkin sivustolle uuden Inspiraatio-osion, johon loin oman sivun aina yhden teeman ympärille. Teemoja ovat esimerkiksi viidakko, kaupunki ja liikenne, vedenalainen maailma ja maatila.
Yhdellä teemasivulla esitellään LeikkiSetin teemanmukaisia projektituotesuunnitelmia sekä valmiita toimitettavia tuotteita.
Teemasivuista tehdään myös säännöllisesti nostoja someen.
Yrityskaupat toivat uusia tarpeita yhteistyölle
LeikkiSetillä koettiin merkittävä muutos, kun puolalainen Buglo Play osti LeikkiSetin juuri joulun alla 2024. Yrityskaupat toivat ensinnäkin tarpeen siitä viestimiselle, ja viestintä toteutettiin somessa, uutiskirjeellä ja tiedotteilla.
Yrityskauppojen myötä LeikkiSet sai myös leveämmät hartiat markkinoinnin tueksi, kun Buglon Puolan markkinointiosaston tarjoamat resurssit tulivat myös LeikkiSetin käyttöön.
Tämän artikkelin kirjoitushetkellä LeikkiSetillä on myös suuri ponnistus edessä, sillä LeikkiSetin brändiä ollaan ”freesaamassa” ja myös monta vuotta palvelleet nettisivut uudistetaan.
Itselläni on mielenkiintoinen rooli olla asiantuntijana mukana tässä kaikessa työskennellä niin LeikkiSetin ja Buglon kanssa kuin ulkoisten kumppaneiden kanssa.
Luonteva ja luotettava osa tiimiä
Yhteistyö LeikkiSetin kanssa on tiivistä ja luontevaa, päivittäiset nopeat kysymykset lentelevät molempiin suuntiin. Viikoittaisessa etäpalaverissa käymme aina läpi juoksevia asioita ja seuraamme, miten jotkut tehtävät ovat edenneet.
Olemme Valentinan kanssa työskennelleet jo pitkään yhdessä, ja Valentina pääsee nopeasti kiinni siitä, mitä haen, ja osaa luontevasti sanoittaa ajatuksiani. Hän on myös itselleni luotettava kumppani, jonka kanssa muiden kumppanien kanssa asioiminen on helpompaa ja varmempaa, kun Valentina selittää esimerkiksi digimarkkinointiin liittyviä asioita selkeästi ja antaa oman arvionsa siitä, onko palvelu hyödyllinen LeikkiSetille tai miten LeikkiSet hyötyisi siitä
Sanna Korte, toimitusjohtaja, LeikkiSet Oy
Hän jatkaa:
– Vaikka suurimmaksi osaksi työskentelemme etäyhteyksin, Valentina tuntuu jo työyhteisömme jäseneltä, joka on päässyt hyvin sisään toimialaamme ja yrityksemme toimintaan. Voin lämpimästi suositella Valentinaa vastaaviin tehtäviin.